Kansantanssi nykypäivänä

Sitä ei tule ajatelleeksi, mutta Suomessa kansantanssi lajina loistaa edelleen. Nykypäivänä on trendikästä tanssia jotain muutakin kuin Vogue-tanssia tai Housea. Suomalaisia harrastajia kansantansseilla sanotaan olevan jopa 25 000. Miksi sitten lajiin suhtaudutaan lähinnä siten, kuin se olisi kuollut? Kansantanssia ei tule ajatelleeksi lajina, joka saisi nuoria harrastajia, tai suosiota muiden kuin vanhempien harrastajien suosiossa. On totta, että harva nuorista on tanssinut Polkkaa tai Jenkkaa, sillä nämä tanssilajit mielletään lähinnä juhannuksen tanssilavoille. Suomessa kansantanssi elää kuitenkin vahvasti. Alapuolelta pääset katsomaan nykynuorten kansantanssia Kampissa.

Videolla kansantanssia harrastavat lapset ja nuoret ovat järjestäneet flashmobin kauppakeskus Kampissa. Tällaiset tempaukset tuovat tietoisuutta kansantanssista nykypäivänä, ja monet innostuvat sitä myötä itsekin kokeilemaan uutta lajia. Suomessa järjestetään lukuisia kansantanssi-tapahtumia joka vuosi. Kansantanssikurssit ovat hyvä keino tutustua tähän perinteiseen tanssilajiin. Kannattaa tarkistaa kurssivalikoima omalta lähiseudullasi. Esimerkiksi nuorisoseurat järjestävät usein tanssikursseja lapsille ja nuorille. Uudesta harrastuksesta voit tulla vaikka koko perheen yhteinen juttu, johon lähdetään porukalla. Tanssin parista löytää helposti myös uusia ystäviä. Etenkin kansantanssi tekee tämän helpoksi, sillä useimpia tansseista tanssitaan yhdessä, ja koko ryhmän tulee tanssia samassa tahdissa. Joitain kansantanssin lajeista voi tanssia yksinkin, mutta ennen kaikkea se on tanssiryhmän yhteistä tanssia. Kansantanssi on lajina hauska harrastus, joka vie helposti mukanaan, ja sen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Erityisiä taitoja tai varusteita ei tarvita. Jos haluat aloittaa, mutta et heti löydä tanssikurssia, youtube on hyvä paikka etsiä videoita kansantanssista, ja inspiroitua niiden parissa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *