Kuinka pohjoismainen mytologia on vaikuttanut nykyviihteeseen

Kuinka pohjoismainen mytologia on vaikuttanut nykyviihteeseen
Uutiset
kirjoittanut Katja/ 14 Jan 2025

Kuinka pohjoismainen mytologia on vaikuttanut nykyviihteeseen

Pohjoismainen mytologia on toiminut inspiraation lähteenä monissa TV-sarjoissa, elokuvissa ja peleissä. Mystiset historialliset ja fiktiiviset hahmot ovat löytäneet tiensä TV-ruuduille ja tietokoneen näytöille jo vuosien ajan, eikä suosiolle ole näkymässä loppua. Ylivoimaisesti suosituin aihe on ollut ja tulee olemaan viikingit ja heidän aikansa jumalat, mutta myös meidän suomalaisten oma Kalevala on käännetty nykyviihteen muotoon.

Viikinkiaika aiheena monissa suosituissa TV-sarjoissa ja elokuvissa

Ylivoimaisesti tunnetuin pohjoiseen mytologiaan liittyvä viihdeteos on kanadalais-irlantilainen Vikings-sarja, jota on purkitettu yhteensä 6 tuotantokautta. Tämä Michael Hurstin luoma, viikinisankari Ragnar Lodbrokin saagoihin perustuva draamasarja on nauttinut suurta suosiota vuosien ajan ja se sai myös vuoden 2021 alussa julkaistun jatko-osan; Vikings: Valhalla, jonka tapahtumat sijoittuvat 100 vuotta Viking-sarjan jälkeiseen aikaan. Nämä molemmat ovat fiktiivisiä sarjoja, mutta niissä esiintyvien hahmojen uskotaan olevan todellisia, mikä on varmasti omiaan kiehtomaan sarjan faneja.

Viikingit ovat toimineet inspiraationa myös lukuisissa muissa elokuvissa ja TV-sarjoissa, joista suosituimpia ovat vuosien saatossa olleet viikinkiprinssi Amlethin kostoretkestä kertova The Northman, viikinkien kasvattamasta saksimies Uhtredista kertova The Last Kingdom ja Netflix-elokuva Northmen: A Viking Saga, jossa ryhmä karkotettuja viikinkejä haaksirikouttuu päällikkönsä Asbjörnin johdolla Skotlannin rannikolle.

Suomalainen mytologia elokuvissa

Kalevala ei luonnollisesti ole ihan viikinkimytologian tavoin löytänyt tietään ruudun taakse, mutta se on kuitenkin toiminut inspiraation lähteenä monille TV:stä tutuille hahmoille. Tähän mennessä kansalliseepoksemme tapahtumia on suoraan käännetty TV-viihteen muotoon vain vuonna 2013 ensi-iltansa saaneessa, Jari Halosen ohjaamassa Kalevala - Uusi aika -fantasia elokuvassa. Elokuva sai kuitenkin valitettavasti kriitikoilta murska-arvostelut, eikä katsojia juuri ainakaan elokuvateattereissa riittänyt.

Pian on kuitenkin luvassa uutta matoa koukkuun, sillä ensi vuonna ensi-iltansa saa Antti J. Jokisen ohjaama, 1100-luvun Pohjois-Karjalaan sijoittuva Kalevala: Kullervon tarina, jolle on vajaan 5 miljoonan euron budjetin myötä asetettu suuret odotukset. Yle on ostanut elokuvalle esitysoikeudet etukäteen, joten se tulee olemaan vapaasti kaikkien nähtävillä.

Viikingit videopeleissä

Viikingit ja viikinkijumalat ovat saaneet runsaasti näkyvyyttä myös videopelien näytöillä. Tämä johtuu varmasti siitä, että viikinkipeleissä pelaajat pääsevät seikkailemaan omalla hahmollaan ja vaikuttamaan itse tuleviin tapahtumiin tekemällä erilaisia valintoja.

Jotkut viikinkiteemaiset Playstation ja XBOX-pelit perustuvat elokuviin ja TV-sarjoihin ja näytöllä seikkailee tunnettuja viikinkihahmoja, kun taas toiset liittyvät hyvin häilyvästi vanhoihin saagoihin. Jälkimmäisenä mainituissa hahmoja yhdistää vanhaan mytologiaan ainoastaan viikinkiajalta tutut työkalut, aseet, asusteet ja maisemat.

Suosituimpia moderneja viikinkiteemaisia videopelejä ovat tähän mennessä olleet muun muassa Viking: Battle for Asgard ja Assassin’s Creed Valhalla.

Viikinkipelit nettikasinoiden vetonaulana

Viikingit ja viikinkijumalat ovat saaneet runsaasti huomiota myös nettikasinoiden pelintarjoajien tuotannossa. Kyseessä onkin yksi suosituimmista nettikasinoiden kolikkopelien aiheista ja viikinkiaiheista tarjontaa riittää useilta eri valmistajilta. Mukaan mahtuu monenmoista yksinkertaisista sloteista aina huippusuosittuihin jackpot-peleihin.

Legendaarisin viikinkiaiheinen kolikkopeli on kiistämättä Hall of Gods, jossa symboleina toimivat viikinkiajalta tutut esineet ja viikinkijumalat Odin, Idun, Thor Freya ja Loki. Tästä progressiivesta jackpot-slotista suurin koskaan napattu voitto on lähes 8 miljoonaa euroa.

Kaikki kasinopelien ystävät tietävät varmasti myös Vikings-sarjan pelit, johon kuuluvat Vikings Go Wild, Vikings Go Berzerk, Vikings Go To Hell, Vikings Go To Valhalla sekä hieman edellisiä fiktiivisempi Vikings Go To Egypt. Näissä ehdoton multihuipentuma on Ragnarökin ilmaiskierrokset.

Muita suosituimpia viikinkiaiheisia kasinopelejä ovat olleet Volatile Vikings, Book of Vikings sekä tietysti jo aiemmin mainittuun supersuosittuun sarjaan perustuva Vikings-slotti, joiden keloilla seikkailevat TV:stä tutut viikinkisankarit. Näiden slottien pelaamista varten kannattaa käydä tsekkaamassa Kasinopartion netticasinot, sillä tarjontaa riittää yllin kyllin.

Pohjoinen mytologia nettisivustojen teemana

Kalevalan hahmot ovat päätyneet tunnetusti Suomessa yritysten ja tuotemerkkien nimiin, joista hyviä esimerkkejä ovat Sampo, Ilmarinen, Lemminkäinen, Ukko ja Aino. Näissä on kuitenkin kyse vain houkuttelevan kuuloisista tuotemerkeistä, eikä edellä mainituilla sinänsä ole mitään muuta tekemistä nimensä lähteen kanssa.

Jotkut toimijat ovat kuitenkin päättäneet rakentaa kokonaisia brändejä pohjoiseen mytologiaan liittyvällä teemalla, mistä esimerkkinä voidaan mainita tietyt nettikasinot, kuten CasinoViking ja Vikingluck sekä Suomessa aikoinaan suurta suosiota nauttinut Kalevala Kasino.