Kuppaus

post thumb
Uutiset
kirjoittanut Hemron/ 27 Jul 2016

Kuppaus

Kuppaus on Suomessa hyvin tunnettu vanha tapa, joka ei enää nykyaikana ole niin suuressa suosiossa kuin ennen. Kuppauksen taustalla oli ajatus siitä että ihmisellä on kehossaan neljää erilaista perusnestettä, jotka joutuessaan epätasapainoon, voivat sairastuttaa ihmisen. Nesteet ovat veri, lima, musta sappi ja keltainen sappi.

Hoitoja tekivät kuppaajat, jotka tulivat taloon pyydettäessä ja hoitivat talon väkeä. Kuppauksessa poistettiin laskimoverta, käyttämällä apuna kuppaussarvia, jotka olivat siis lehmänsarvia. Uskottiin että kun ”paha veri” saatiin ulos, myös sairaus helpottaisi. Tämä ei olekkaan aivan tuulesta temmattu uskomus, sillä usein verenlaskeminen varsinkin sairaasta kohdasta saattoi vähentää painetta kudoksissa ja näin helpottaa kipua.

Suomessa kuppauksella on todella pitkät perinteet ja nykyisen tiedon mukaan sitä on harjoitettu jo ainakin 1400-luvulta saakka. Suomessa kuppaus tapahtui saunassa, joka on muutenkin aina perinteisesti ollut osaltaan parantava ja hoitava paikka suomalaisille. Ihoon tehtiin pieniä haavoja, joiden päälle lehmänsarvet aseteltiin niin, että ne alipaineen avulla tarttuivat kiinni. Tämä alipaine imi haavasta verta ja kuppaus jatkui kunnes verentulo haavasta loppui tai veri muuttui koostumukseltaan.

Kuppauksen sanottiin poistavan ”pahaa verta”, mutta myös vetreyttävän jäseniä ja poistavan kipuilevia kohtia vartalosta. Nykyisin on selvitetty mihin kuppauksen kipuja helpottava vaikutus perustuu. Kun lukuisia kohtia vartalossa ärsytetään pienellä kivulla, alkaa vartalo tuottaa endorfiinia, eli mielihyvähormonia, joka lievittää kipuja ja saa olon tuntumaan muutenkin paremmalta. Autuas olo kuppauksen jälkeen saattaa siis kenties johtua tästä?

Kuppauskohdat olivat aikalailla samoja kuin akupunktio kohdat ja näitä ärsyttämällä keho saatiin tavallaan itse parantamaan itsensä. Se laukaisi myös lihasjännityksiä, johon varmasti osaltaan vaikutti myös saunan rentouttava vaikutus. Kuppaukseksen huomattiin myös lisäävän aineenvaihduntaa, joka esimerkiksi sydämen vajaatoimintaa sairastavilla ennen, toi varmasti suuren helpotuksen, sillä siihen ei ollut vielä lääkitystä olemassa.

Kuppaus on Suomalaista kansanperinnettä, jota onneksi edelleen pidetään yllä ja vaalitaan. Jokaisen joka vain uskaltaa, kannattaakin mennä kokeilemaan sen hyvää tekevää vaikutusta!