On aika puhua Suomen omasta alkuperäiskansasta: saamelaisista. Saamelaisten omaa asuttamaa aluetta kutsutaan Saamenmaaksi, joka koostuu Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosista sekä Kuolan niemimaasta. Suomessa saamelaisalue kattaa Enontekiön, Inarin, Ustjoen kunnat sekä Lapin paliskunnan alueen Sodankylässä. Saamelaisia on noin 50 000 – 100 000. Suomen noin 6000 saamelaisista noin 3000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään. Huomattava osa saamelaisista kuitenkin asuu saamelaisalueen ulkopuolella, esimerkiksi Helsingissä on suhteellisen suuri ja aktiivinen saamelaisvähemmistö. Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisia asuu kaikkiaan 230 kunnasssa Suomen 336 kunnasta. Saamelaisten kansallispäivä on 6. helmikuuta.
Saamelaisten surullinen historia
Saamelaisten historia ei ole kovin onnellinen Suomessa. Suomen valtiollisen itsenäistymisen jälkeen ajatus saamelaisista rodullisesti alempana kansana sai suosiota. Saamelaisten sulauttamispolitiikka kantaväestöön nostii päätään toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Saamelaisia pidettiin katoavana kansana, jotka saattoivat elää ihmisarvoista elämää ainoastaan luopuessaan vanhoista tavoistaan ja omaksuessaan kehittyneemmän, paikalleen asettuneen elämänmuodon. Kirkko ja valtio pyrkivät Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa sulauttamaan saamelaiset osaksi valtaväestöä esimerkiksi kieltämällä saamen kielen puhumisen sisäoppilaitoksissa. Tämän politiikan seuraksena osa saamelaistaustaisista suvuista on kadottanutkin äidinkielensä ja vaikutukset näkyvät vahvasti nykypäivänä. Ruotsi ja Norja ovat pyytäneet anteeksi saamelaisilta virallisesti näitä toimenpiteitä.
Kuka on saamelainen?
Saamelaisten asema alkuperäiskansana ja kulttuuri-itsehallinto on tunnustettu Suomen perustuslaissa. Suomen perustuslaissa myös turvataan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto, jota toteuttaa Saamelaiskäräjät. Virallisesti Suomessa määritellään saamelaiseksi henkilö, joka itse pitää itseään saamelaisena, edellyttäen että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, verokanto- tai henkikirjassa taikka ainakin hänen yksi vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Suomessa on eniten aiheuttanut kiistoja niin sanottu jälkeläisperuste.
Osana kansallisen heräämisen ansiosta kuuluu muun muassa saamenkielten saaminen alkuopetuskieleksi saamelaisalueella. Esimerkiksi Inarin kunnassa saa alkuopetusta pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielillä. Saamelaisista kansallisista tunnuksista näkyvin on saamenpuku. Se on kansanpuku, jonka käyttö ei ole missään historian vaiheessa katkennut. Nykyisin saamenpukua pidetään julhapukuna. Suomessa puvusta on käytössä viisi päämallia: Enontekiön, Inarin, Tenon, Vuotson ja kolttien puku. Norjassa ja Ruotsissa saamenpukua käyttävät vain saamelaiset. Suomessa myös muut kuin saamelaiset ovat käyttäneet pukuja tai niiden jäljitelmiä matkailuun liittyvässä liiketoiminnassa, mitä on arvosteltu paljon.
Ei vain yhtä saamenpukua
Saamenpuku on pohjoissaameksi gákti. Pukuja valmistetaan nykyisin eri väreissä ja monenlaisista materiaaleista, esimerkiksiksi verka-, puuvilla- ja tekokuitukankaista, silkistä ja jopa pitsistä. Oleellista on kuitenkin aina oman saamelaisryhmän, alueen ja jopa suvun mallin säilyttäminen. Ei ole ihan sama, minkälaista pukua, lakkia tai vyötä käytetään. Mallit, värit ja koristenauhojen sommittelu kertovat kantajansa saamelaisryhmän, usein suvunkin. Tyypillisimmät värit ovat keltainen, punainen ja sininen, jotka löytyvät myös saamelaisten lipustakin.
Kolttasaamelaisten pukua käytetään Inarin itäosissa, Sevettijärven ja Nellimin alueilla. Naisten puku muistuttaa karjalaisen naisen kansallispukua. Siihen kuuluu siviilisäädyn mukaan määräytyvä lakkimalli, sarafaanihame ja helmikoristeltu vyö.
enontekiön saamenpuku gaktiEnontekiön puku on sama, mitä käytetään Norjan Kautokeinon alueelle ja monelle Enontenkiön saamenpuku on juuri se ”oikea saamenpuku”. Puku on koristeellisin Suomen saamelaisalueen puvuista. Se koristellaan nauhoilla, joiden määrä, materiaali ja väritys vaihtelevat aikakaudelle ominaisten koristelutyylien, koritsenauhojen saatavuuden sekä puvun ompelijan ja käyttäjän mieltymysten mukaan. Aikaisemmin puvuista pystyi koristelun perusteella näkemään, mihin sukuun puvun käyttäjä kuului.
inarinsaamelaisen naisen pukuInarinsaamelaisen puvun samankaltaisuutta löytyy eniten Norjan Varangivuonon ja Sodankylän saamenpuvuista. Sitä käytetään yleisimmin Inarin kunnan alueella, lähinnä Inarinjärven ympäristössä. Puvun pohjavärinä on musta tai tummansininen. Yleensä Inarin puku ommellaan verasta tai sarasta, mutta nykyään myös satiinista ja sametista.
Sodankylän saamelaiset ovat lähtöisin Kautokeinon, Enontekiön ja Kaaresuvannon alueilta. Saamelaisten muuton uusille alueille aiheuttivat rajasulut, 1852 Suomen ja Norjan sekä 1889 Suomen ja Ruotsin välillä. Laidunten ahtaus pakotti porosaamelaisia etsimään uusia laidunalueita, näin ollen osa heistä muutti poroineen Sodankylän pohjoisosaan Sompioon. Muuttotaustansa vuoksi Sodankylän saamelaisten pukeutumisessa voi löytää samoja piirteitä, joita oli lähtöalueen saamelaisilla 1800 -luvun lopussa.
Utsjoen pukua käytetään koko Tenojoen vesistöalueella molemmin puolin rajaa ja joillakin Inarin kunnan alueilla. Utsjoen puku on Suomessa käytettävistä saamenpuvuista kaikista vähiten koristeltu. Tavallisin väri on sininen, mutta myös valkoisten. Punaisten ja vihreiden pukujen käyttö on yleistynyt.