Viipuri, tuo tarunhohtoinen Karjalan laulumaiden pääkaupunki on vielä monen meidän meidän muistoissa, ja nämä tarinat toivottavasti jatkavat siirtymistä sukupolvelta toiselle menneistä ajoista.
Kultaiset muistot
Kaikkia tarinoita yhdistävät kuitenkin se miten siellä asuneet muistavat paikkaa aina lämmöllä ja kaiholla, ja miten kansainvälinen ja iloinen kaupunki se suomalaiseen aikaan oli. Viipurissa soljui paikallisilla murteilla suomen kielen lisäksi ruotsi, sekä saksa ja venäjä pääasiassa kauppiaina näistä maista tulleiden ihmisten mukana. Vaikka Viipuri olikin pieni asukasmäärältään, se silti oli todella kosmopoliittinen, ja aikaansa edellä oleva kaupunki. Kaupunkihan oli perustettu jo keskiajalla ikiaikaiselle karjalaisten kauppapaikalle ja nimen Viipurin sanotaan olevan peräisin venäjän kielisestä sanasta ”выбор”(=vybor), mikä tarkoittaa valintaa tai vaihtoehtoa. Viipurin tori on vieläkin suuri kauppapaikka, joskin tavarat ovat hieman jo muuttuneet – kuitenkin sieltä silti saa ikiaikaisia pärekoreja ja varpaluutia sekä vanhan maalaiskunnan alueelta tuotuja elintarvikkeita.
Viipuri, idän ja lännen välissä
Pietarin läheisyys Viipuriin on näkynyt aina, ja välimatkan ajaa nytkin vain noin parissa tunnissa. Jo tsaarinkin aikaan pietarilainen ylimystö ja intellektuellit tulivat viihtymään kaupungissa ja antoivat kaupungille omanlaisen leiman. Asukasluku suomen aikaan oli noin 77.000 henkeä ja se oli Suomen toiseksi suurin, ja Viipurin läänin pääkaupunki. Kaupungissa on vieläkin huikea määrä suomalaisten rakentamia upeita taloja ja kivilinnoja, mutta neuvostovallan aikaan nämäkin pääsivät rapistumaan todella huonoon kuntoon. Viipurissa on kuitenkin nyt herätty tähän valtavaan historiaan mitä kaupungissa on valtavasti. Mutta työsarkaa on paljon ja rahoitusta tälle on ollut vaikea löytää. Mutta tästä hyvänä Alvar Aallon suunnitteleman ja kansainvälisesti kuuluisan Viipurin Kirjaston peruskorjaus saatiin vihdoinkin suoritettua loppuun, ja se hohtaa kuin valkea helmi puiston kuuluisan hirvipatsaan läheisyydessä.
Kaupungista myös muistetaan suuri puistoalue, Monrepos. Tämä satumainen ja lehtevä puistoalue suuren kartanon mailla muistetaan parhaiten jälkeenpäin Annikki Tähden esittämästä laulusta, Muistatko Monrepos’n, jonka kaihoisan balladin suloiset sävelet saivat entisen viipurilaisten silmissä kyyneleet vierimään. Monen parin rakkaustarina nimittäin alkoi täällä.
Viimeinen rauhan kesä, 1939, muistetaan hyvin lämpimänä ja kesä oli suorastaan täydellinen. Vaikka ilmassa oli sodan uhkaa, se ei tuntunut koskettavan viipurilaisia ollenkaan. Sodan sytyttyä kaupunki päätettiin nopeasti evakuoida, sillä Neuvostoliitto vyöryi päälle idästä, ja kaupunkia pommitettiin rauhassa. Jatkosodan aikana kaupunki saatiin vallattua takaisin, ja Ylen elävä arkisto on nyt julkaissut radio-ohjelmia tästä takaisinvaltauksen hetkestä, joita pääset kuuntelemaan täältä. Sotaonni kuitenkin kääntyi ja suomen lippu laskettiin alas Viipurin linnassa viimeisen kerran 20. kesäkuuta 1944. Viipurilaiset evakot asutettiin sodan jälkeen pääasiassa Helsingin ympäristöön, sekä Lahteen joissa katukuvassa näkyy vielä viipurilaisia liikkeitä ja urheiluseuroja. Karjalaiset toivat mukanaan uusille alueille oman kielensä ja kulttuurinsa, ja tapansa jota hieman karsastettiin ja katsottiin väärin -kaikille tulokkaat eivät olleet mieluisia. Viipurilaisten ansiosta meidän oma kulttuurimme on ollut aina rikas ja sellaisena se tuleekin myös pysymään, kiitos suuren joukon perinteidenvaalijoita.